Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Itsearviointi

Opin tätä kurssia tehdessä miten tehdään blogeja. Mikään ei ole yllättänyt. Ongelmia on tullut välillä aiheen keksimisessä. Asenteeni ei ole muuttunut sosiaalisen median työkaluja kohtaan. Saavutin asettamani tavoitteet tälle opintojaksolle. Onnistuin ihan hyvin sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelmassa.

Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma

Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma indie pelinkehittäjälle Jos alkaa solo game deviksi, kannattaa omaa peliään markkinoida heti alusta saakka tekemällä devlogeja youtubeen. Eli tekisi videoblogeja pelinkehityksen kulusta ja sekä päivityksiä vaikka twitteriin. Tällä tavalla saa markkinoitua peliään jo sen valmistusvaiheessa ja kerrytettyä seuraajapohjaa.  Jotta saisi peliä myytyä, on markkinointi erittäin tärkeää. Varsinkin jos ei ole isoa budjettia toteuttaa markkinointia, on sosiaalinen media halpa ja hyvä työkalu siihen.  Kohderyhmänä toimisi luonnollisesti kyseisestä pelityypistä kiinnostuneet ihmiset. Pääasiallisena markkinointikanavana toimisi Youtube, jonne kehittäjä tekisi säännöllisin väliajoin uuden videon. Esimerkiksi kerran viikossa olisi hyvä, toki se ei saisi viedä liikaa aikaa itse pelinkehityksestä. Jos julkaisutahti on nopea, voisi videot pitää sopivan lyhyinä, ja aina välillä voisi tehdä pidemmän videon mikäli kehittäjällä on paljon uutta kerrottavaa pe...

Ammatillisen asiantuntemuksen jakaminen

Kuva
Tällä kertaa blogikirjoituksen aiheena on ammatillinen asiantuntemus omalta alalta tai harrastuksista. Ajattelin kertoa omasta työstäni, eli taajuusmuuttajien huollosta ja käyttöönotosta. Olen tehnyt noin vuoden ajan tätä työtä ja olen kerryttänyt jonkin verran osaamista alalta.  Taajuusmuuttaja on laite, jolla pystytään säätämään sähkömoottorin nopeutta vaihtosähkön taajuutta muuttamalla. Taajuusmuuttajia käytetään nykyään laajasti tehtaissa ja rakennusautomaatiossa. Ilman taajuusmuuttajaa sähkömoottori pyörisi aina täysillä kierroksilla ja se ei ole aina tarkoituksenmukaista. Työ koostuu pääasiassa eri tehtailla tehtävistä ennakkohuolloista, mutta myös huoltopisteellä tehdyistä korjaustoimenpiteistä, uusien laitteiden käyttöönotoista sekä satunnaisista vikakeikoista. Huoltotoimenpiteisiin kuuluu yleisimmin kondensaattoreiden vaihto sekä puhaltimien vaihto. Uusimmissa Vacon 100 malleissa on kuivat kondensaattorit, joten niitä ei tarvitse vaihtaa ollenkaan.  Käyttöönotoissa mä...