Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma

Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma indie pelinkehittäjälle

Jos alkaa solo game deviksi, kannattaa omaa peliään markkinoida heti alusta saakka tekemällä devlogeja youtubeen. Eli tekisi videoblogeja pelinkehityksen kulusta ja sekä päivityksiä vaikka twitteriin. Tällä tavalla saa markkinoitua peliään jo sen valmistusvaiheessa ja kerrytettyä seuraajapohjaa. 

Jotta saisi peliä myytyä, on markkinointi erittäin tärkeää. Varsinkin jos ei ole isoa budjettia toteuttaa markkinointia, on sosiaalinen media halpa ja hyvä työkalu siihen. Kohderyhmänä toimisi luonnollisesti kyseisestä pelityypistä kiinnostuneet ihmiset.

Pääasiallisena markkinointikanavana toimisi Youtube, jonne kehittäjä tekisi säännöllisin väliajoin uuden videon. Esimerkiksi kerran viikossa olisi hyvä, toki se ei saisi viedä liikaa aikaa itse pelinkehityksestä. Jos julkaisutahti on nopea, voisi videot pitää sopivan lyhyinä, ja aina välillä voisi tehdä pidemmän videon mikäli kehittäjällä on paljon uutta kerrottavaa pelinkehityksen kulusta ja itse pelistä. 

Toisena työkaluna voisi käyttää Twitteriä, jonne voisi vaikka jopa päivittäin lisätä pienen tilannepäivityksen pelinkehityksen kulusta. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ammatillisen asiantuntemuksen jakaminen

Digitaalinen identiteetti